Ajatuksia työttömyydestä, veronmaksajien rahoilla elävistä ja paineesta olla osa talouskoneistoa.

Työttömyys tuntuu olevan melkoinen häpeä. Toki eihän se yhteiskunta sillä tavalla pyöri, että kaikki makaisivat kotona veronmaksajien kustannuksella. Totta tuokin. Mutta entäs sitten, kun olet työtön vasten tahtoasi. Tai pätkätöissä osa-aikaisena eläen epävarmuudessa ja Kelan päätösjärjestelmän varassa. Pitääkö kaikki tarjottu työ ottaa vastaan ollakseen hyvä kansalainen?

Tutustuin yhdistystoiminnan kautta 40 v. naisihmiseen, joka on ollut työttämänä kuuluisan Nokia episodin vuoksi. Ensin tietty lomautuksia ja sitä ja tätä. Niska limassa paahtanut vuorotöitä, ja yhtäkkiä ollaankin ilman hommia. Ensijärkytyksen ja häpeän jälkeen hän alkoi miettiä, miten tilanteen kääntäisi edukseen. Tällä hetkellä toimii vapaaehtoisena turvakodissa, eläinhoitolassa sekä avustaa syrjäytyneitä vanhuksia ja on lastenhoitoapuna muutamille yh-äideille. En nyt ihan loiseksi häntä laskisi. Kohtuullisen palkan ansiosta ei ole juurikaan velkaa jäljellä asunnosta, ei lapsia ja ansiosidonnainen rittää suhteellisen vaatimattomaan elämäntyyliin. Pitäsikö hänen ottaa vastaan esim. myyntityö jossain markkinointifirmassa, vaikka työ todennäköisesti ei sovi hänelle yhtään, vaan aiheuttaisi tyytymättömyyttä omaan elämään, stressiä ja ahdistusta.

Toki hän tiedostaa, että niitä ei-niin-kivoja töitä on jossain vaiheessa otettava vastaan etenkin, kun työkkäri hengittää niskaan jatkuvasti. Pitää kattokkees olla työelämän saatavilla. Päässä on pyörinyt uusi ala, jos vaikka sosiaalipuolelle opiskelisi. Ei huono vaihtoehto, jos oman alan töitä ei ole. Eikä vissiin enää kiinnostustakaan jatkuvaan tuloksen hakkaamiseen. Palkkakaan ei huoleta, kun saa tehdä työtä, jossa tuntee olevansa hyödyksi muille kuin osakkkeenomistajille.

Tulosta pitää saada ja talouskasvua hakata ympäristön ja työntekijöiden kustannuksella. Pitää kuitenkin muistaa, että työntekijä tulee etenkin pienille yrityksille todella kalliiksi, joten on ihan ymmärrettävää, että määräaikasia työsuhteita vajailla tunneilla on paljon. Jossakin nyt mättää ja pahasti. Tottakai on selvää, että kovasta työstä vastuullisessa asemassa pitää maksaa hyvä korvaus, mutta välillä tuntuu, että mikään ei riitä.

Itselle esim. paahtaminen 10 tunnin vuoroissa yhdeksän euron tuntipalkalla ei houkuttele. Etenkään jos tarkoituksena on hakata tulosta johtoportaalle. Teen työtä ilmaiseksi, jos koen sen itselle mielekkäksi tavaksi auttaa ympäristöä ja vähäosaisia. Olen SPR:n vapaaehtoinen, mutta valitettavasti aika ei tällä hetkellä riitä enempään.

Yhteiskunnassa on erilaisa toimijoita: johtajia, vastuunkantajia, tulosta hakkavia uraihmisiä, huolehtijoita, herkkiksiä, puunhalaajia, ruuan tuottaijia, tiedonvälittäjiä, virkamiehiä, pelastajia, humanisteja, taiteijoita ja aktivisteja. Kaikki erilaisia, mutta tärkeitä. Vaikka raha pyörittää maailmaa, pitää aina olla joku, joka kyseenalaistaa ja vääntää vähän vastaan.

 

Tuntuu vaan tässä yhteiskunnallisessa tilanteeessa unohtuneen, että se raha ei aina tuo onnea. Osalle elämä on työtä ja uraa, osalle muita arvoja kenenkään valintoja vähättelemättä tai arvostelematta. Joku haluaa tahkota rahaa, joku nauttii vapaa-ajasta enemmän. Toiset nauttivat johtamisesta, vastuusta ja tuloksellisuudesta. Toiselle se on kauhistus.

Suomen pitäisi olla hyvinvointiyhteiskunta ja hyvinvointiyhteiskunta määritellään sen mukaan, miten hyvin se huolehtii vähäosaisista. Niitä on aina eikä kaikille ole jaettu samoja kortteja elämään. Fyysinen ja psykkinen terveys ei ole mikään itsestäänselvyys, ja toivottavasti kaikki tiedostaa, että se voi osua myös omalle kohdalle. Silloin sitä yhteiskunnan ja muiden ihmisten tukea tarvitaa, halusi sitä tai ei. Vaikka raha on välttämättömyys, on tärkeää myös sosiaalinen turvaverkko.

Me kaikki olemme hyötyneet ja hyödymme verorahoista. Meillä on moneen muuhun maahan verrattuna turvallinen elinympäristö, julkinen terveydenhuolto (tilanne tosin vähän kyseenalainen), ilmainen koulutus, hyvä sosiaaliturva lapsilisineen, perhevapaineen ym., infrastruktuuri on toimivaa jne. Kuitenkin olemme masentunutta kansaa. Mistä se voisi johtua? Paineesta olla tuottava kansalainen, jolloin unohtuu se oma hyvinvointi? Vapaa-ajan puute? Yksinäisyys? Epävarmuus tulevaisuudesta? Parisuhdeongelmat?

Olipa sepustus, mutta pointtina yritän esittää ihmisten erilaisuutta ja tarvetta erilaisiin elämäntyyleihin. Sille ei vaan voi mitään, että ihmiset eivät ole samoista osista koottuja robotteja, jotka elävät saman mallin mukaisesti. Piste.